Sininen harjalintu

Kosketan kädelläni

valkeaa usvaa.

Outoa.

Sininen harjalintu

pyyhkäisee siivellään

minua.

Kaunista.

Katson sinua,

ojennat kätesi,

hymyilet hiljaa.

Maailma kallistuu.


Hmm. Toistaiseksi toinen runoni (miksi ihmeessä en ole kirjoittanut niitä enempää?). Yritin kirjoittaa sen surrealistiseen tyyliin, enkä ole varma, pidänkö runosta itse. Ehkä en. Ehkä en siksi, että siinä mainitaan joku muu. Yleensä jätän tuollaiset sinähenkilöt toisille, jotenkin ne eivät oikein sovi tyyliini. Tai sitten en ole koskaan tajunnut niitä kunnolla. Kuka tietää, ehkä sytyn sellaisille joskus (ehkä tämä on vastaveto puolitosissaan kirjoitetuille ihmisaiheisille runoille, kaikkihan ne kertovat jostakusta toisesta). Ehkä sekin sotkee, että käytin aiheenani erästä unta, jossa kyllä oli sinisiä harjalintuja (turkoseeja, punahelttaisia ja irokeesipäisiä) ja valkoista usvaa, mutta ei ketään ojentamassa kättä.

Salattu puoleni

Englannintunnilla tehtävänämme oli tehdä pieni kyselytutkimus jostakin aiheesta. Eräs luokkatoverini, jonka olen tuntenut jo tarhaikäisestä asti, oli ottanut aiheekseen musiikinkuuntelun. Hän kysyi minulta, minkälaista musiikkia kuuntelen. Vastasin kuuntelevani metallimusiikkia. Tuloksena oli kolmen sekunnin hämmästynyt hiljaisuus ja "Really?".

Näköjään osaan yllättää ihmisiä. Mikäpä siinä, tulin samalla paljastaneeksi salatun puoleni: kuuntelen energistä metallimusiikkia. Hän ei ollut uskoa sitä. No, puhdas maineeni ja viaton ulkokuoreni hämää. Kysymyksen esittäjä kuuntelee itsekin metallia (uusi tieto minulle) ja kävi ilmi, että lempibändimme on sama.

Ihmeellistä.

Näköjään minulla ei ole tapana mainostaa, mitä musiikkia kuuntelen.

Ehkä

Se katsoo taas.

Tietää paremmin.

Me ei vaan nähdä;

kuvitellaan kaikkea,

luullaan harhoja.

Ehkä.



Woot, näköjään osaan kirjoittaa runoja. Aika jännää. Tämä tuli mieleeni yhteiskuntaopin tunnilla, en tiedä mistä. Tulipahan vain. Ainakin se oli pakko kirjoittaa muistiin.

Oikeastaan runoilu on yllättävän kivaa.

Tervehdys

Tervehdys ystäväiseni, Yökulkija täällä. Näköjään vähän tylsistyneenä. Tämä blogi tulee kertomaan maailmasta sellaisena kuin sen näen. Ehkä Yökulkija on rooli, jonka takana yritän piilotella, tai sitten ei. Ehkä se olen minä, joka yrittää väittää hahmoa rooliksi. Niin tai näin, olet tervetullut seuraamaan pääni sisäisiä liikkeitä. Kommentoi, jos tahdot, kaikenlainen palaute ilahduttaa aina.